Maailman helpoin siemennäkkäri | Misaij testasi

Maailman helpoin siemennäkkäri

Tästä ei siemennäkkärin tekeminen helpommaksi muutu. Risentan valmis siemensekoituspussi, joka sisältää auringonkukansiemeniä, sesaminsiemeniä, kurpitsansiemeniä, pellavansiemeniä, psylliumsiemeniä ja 8% chia-siemeniä, on valmis siemensekoitus siemennäkkärin tekemiseksi. Tämä siemennäkkäri on myös siis täysin gluteeniton eikä vaadi jauhoja. Ja mikä parasta, ohje on ihanan simppeli. Tästä inspiroituneena voi toki muodostaa oman makunsa mukaisen siemensekoituksen itsekin! 


Helppo siemennäkkäri | Ohje

Risenta siemennäkkäri

Tästä Risentan siemensekoituspussista tulee kaksi pellillistä siemennäkkäriä. Ohjeen mukaisesti siemensekoitus kaadetaan kulhoon, päälle 4 dl kiehautettua vettä ja 3 ruokalusikallista (rypsi)öljyä ja annetaan levätä 10 minuuttia.

Tämän jälkeen seos jaetaan kahteen osaan ja levitetään kahdelle leivinarkille uunipeltien päälle. Ota avuksesi yksi ylimääräinen leivinarkki, jonka painat siementen päälle. Levitä tätä päällimäistä leivinarkkia hyväksi käyttäen siemenet ohueksi levyksi ja ota tämän jälkeen päällimmäinen arkki pois. Ripottele halutessasi sormisuolaa siemennäkkärin päälle. Laita uunipellit uuniin kiertoilmalle 150 asteeseen noin 55 minuutiksi, tai kunnes siemennäkkäri on kauniin kultaisen väristä ja kuivaa. Jos siemennäkkäri on vaaleaa, on se vielä raakaa. Ja mitä paksummaksi näkkärin jätät, sitä pidempään sen tulee antaa olla uunissa. Mutta väristä tosiaan helposti huomaa, kun siemennäkkäri on valmista.

Taittele rapea siemennäkkäri paloiksi ja säilytä ilmatiiviissä astiassa. Herkullista, terveellistä ja hyvää! Maistuu joko sellaisenaan, sipauksella margariinia ja myös juuston kanssa.

Helppo siemennäkkäri | Muistutuksen sana

Huomautuksena haluan vielä mainita, että Evira on antanut ohjeistuksen, jonka mukaan siemeniä saisi syödä maksimissaan 2 ruokalusikallista päivässä, siemenlajeja vaihdellen, mutta raskaana olevat eivät saisi syödä siemeniä lainkaan. Tämä siksi, että siemeniin kertyy luontaisesti maaperän raskasmetalleja. Lisätietoja aiheesta löytyy Eviran tutkimuksesta nimeltä Öljysiementen kartoitus- ja valvontahanke – loppuraportti. Mutta, Eviran tutkimusta lainaten “siemenet ovat mm. hyviä tyydyttymättömän rasvan ja kuidun lähteitä ja siten ravitsemuksellisesti suositeltava osa monipuolista, vaihtelevaa ja kohtuullista ruokavaliota”. Eli nämä muistaen, herkullisia hetkiä siemennäkkärin parissa!


Lue lisää ruokajuttuja Misaijn Lifestyle-sivustolta.

Ei kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Mielenkiintoiset tyyli-, kauneus- ja lifestylejutut yhdeltä sivustolta.